Asiantuntijat
Jukka on Midas Equities Oy:n perustajaosakas ja kokenut neuvonantaja yritysjärjestelyiden ja rahoitusratkaisujen parissa. Ennen Midas Equities Oy:n perustamista hän työskenteli itsenäisenä neuvonantajana yritys- ja rahoitusjärjestelyissä sekä osakkaana European Capital Advisors Group Oy:ssä. Tätä ennen Jukka on toiminut asiantuntija- ja johtotehtävissä suomalaisissa ja eurooppalaisissa teknologiayhtiöissä.
1990-luvun lopulta lähtien Jukka on ollut mukana neuvonantajana lukuisissa yrityskaupoissa, rahoitusjärjestelyissä ja listautumisissa Frankfurtin ja Lontoon pörssien juniorimarkkinoille. Lisäksi hän on toiminut liikkeenjohdon konsulttina ja enkelisijoittajana erityisesti teknologiayhtiöissä ja uusiutuvan energian alan yrityksissä.
Jukka on kauppatieteiden maisteri Oulun yliopistosta.